Markku Touronen

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

Mainokset

On pian aika laittaa pakettiin vuosi 2015 ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

Kulunut vuosi on ollut itselleni erityisen merkittävä. On kulunut 20 vuotta siitä, kun tulin mukaan vielä nimeämättömään bändiin yhdessä kaverini, kitaristi Jouko Korhosen kanssa. Kyseisestä bändistä tuli sittemmin nimeltään Musta Albiino. Mutta se onkin sitten tarina erikseen… 😀

Mutta siis lauluhommia olen harjoittanut jo yli kaksikymmentä vuotta. Kaikkien näiden vuosien ajan erinäisissä bändikokonaisuuksissa suomirokkia, covereita, rautalankaiskelmää, sekä humppaa ja häävalsseja laulaneena, sain vihdoin julkaista ensimmäisen oman soolosingleni kesäkuussa 2015. Tänä samana merkittävänä vuotena sain julkaista vielä toisenkin singlen ja pääsin sen myötä pitkästä aikaa tekemään yhteistyötä myös vanhan bändikaverini Korhosen kanssa, joka soitti kielisoittimet ”Talven kylmät kyyneleet” singlelle ja toimi myös ns. kapellimestarina sessioissa. Ympyrä on siis tavallaan sulkeutunut, mutta tämä ei jää tähän… 😉

Olen saanut singlelevytyksien myötä tehdä monia hienoja keikkoja Beat66 -orkesterin kanssa sekä myös duo-keikkoja ja olen saanut tavata ja tutustua moniin hienoihin ihmisiin. Ehkä uusia oviakin on auennut. Tunnen suurta kiitollisuutta menneestä vuodesta. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille! Kiitos soittokavereille! Kiitos kaikille uusille ihmisille joihin olen saanut tutustua tänä vuonna! Kiitos kannustaville ystäville! Suurkiitos perheelle ja sukulaisille! 🙂

Ensi vuonna hommat jatkuvat. Suunnitelmia on uusista levytyksistä. Keikkoja on jo sovittu ensi vuodelle Beat66 -bändin kanssa jne. Vuodesta 2016 tulee mahtava vuosi!

Nyt on aika siis levätä ja rauhoittua Joulun viettoon. Oikein rauhallista ja mukavaa Joulun aikaa kaikille!

Mainokset