MUSTA ALBIINO JULKAISI DIGISINGLEN

ma3

(Lehdistötiedotteesta) Virtolainen Musta Albiino -yhtye, jonka aktiivitoiminta sijoittuu vuosiin 1995-2000, on julkaissut uudelleen digitaalisesti kaksi laulua. Yhtyeen huippuhetket sijoittuvat vuoteen 1997, jonka keväällä bändi sijoittui toiseksi valtakunnallisessa Rock-lyriikka -kilpailussa sekä lokakuussa 1997 järjestetyissä Rock SM-kilpailuissa 3. sijalle ja valittiin myös yleisön suosikkibändiksi. Kilpailumenestykset poikivat yhtyeelle runsaasti tunnettavuutta sekä paljon merkittäviä keikkoja festivaaleilla ja maamme tunnetuimmissa klubeissa legendaarista Helsingin Tavastiaa myöten. Nyt kun näistä tapahtumista on kulunut 20 vuotta, yhtye juhlistaa historiaansa julkaisemalla kitaristinsa Jouko Korhosen käsialaa olevat kappaleet ”Merkitty mies” ja ”Vakava Outouden Tunne” digitaalisena ja uudelleen remasteroituna Spotifyssa, iTunesissa, Google Play:ssa, sekä monissa muissa internetin musiikkipalveluissa. Kyseiset laulut äänitettiin ja miksattiin alun perin syyskuussa 1997 Arabian Studioilla Helsingissä Rene Sirénin johdolla. Sessioista julkaistiin aikoinaan äänite, jota soitettiin myös valtakunnallisilla radiokanavilla mm. silloisessa Radio Mafiassa, joka oli nykyisen YleX:n edeltäjä. Onpa Mustaa Albiinoa kuulunut satunnaisesti esim. Ylen Radio Suomessa myös 2000-luvulla. Nyt nämä kaksi laulua on uudelleen masteroitu eli äänikuva on niin sanotusti restauroitu ja tuotu nykypäivään Virtolaisessa Mojolab -masterointistudiossa Teemu Kinnusen toimesta. Bändi on myös esiintynyt satunnaisesti 2000-luvun aikana, viimeksi vuonna 2014 kesällä Myllyniemessä Vaskivedellä.
Musta Albiino yhtyeen jäsenet ovat:
Markku Touronen: laulu
Jouko Korhonen: kitara
Eero Laitinen: kitara
Jukka Sammatti: basso
Jari Syvälä: rummut.

Spotify linkki: bit.ly/mustaalbiinospotify
Facebook linkki: facebook.com/mustaalbiino

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s